Johanna Hulkko on Nokialla asuva kirjailija ja kirjoittamisen ohjaaja.
JOSTAKIN KOTOISIN (TAMMI, 2011)

Geokätköily, nykyaikainen aarteenetsintä, oli lapsena parasta, mitä Jonttu tiesi.
Se vei isän ja pojan yhteiseen maailmaan, jossa kaikki oli mahdollista. Vaikka isää ei enää ole, GPS-laitteeseen piirtyv yhä Jontun reittejä. Jollei pysähdy, ei kiinny. Jollei kiinny, ei voi menettää.

Se mikä lapsena oli taianomaista seikkailua, on aikuisena enää vain keino tehdä salaperäinen vaikutelma satunnaisiin sänkykumppaneihin. Kätköillessä maailma kuitenkin rauhoittuu koordinaateiksi ja kaikki kuljettu piirtyy ruudulla selkeäksi reitiksi. Samaa ei voi sanoa elämästä.

Nyt joku odottaa. Kierreltyään vuosikausia maailmalla Jonttu päättää ensi kertaa palata jonnekin. Hän ottaa riskin ja lähtee aiemmin tapaamansa Miron luo. Vaikka Australiaa kauemmas muistoista ei juuri pääse, aurinkorannikon pikkukaupungissa myös menneisyys saa uuden mittakaavan.

Jostakin kotoisin on romaani etsimisestä ja löytämisestä.

Johanna Hulkko on perheineen löytänyt yli 1600 geokätköä.

Kirjavideo
https://www.youtube.com/watch?v=xfFO4XAmm1k

» Jostakin kotoisin tiedotusvälineissä

Kirjan voit ostaa esimerkiksi Adlibris- tai cdon.com-verkkokaupoista.